Kanawrap


Ainekset 16 wrappiin

300g kanaa
Paketti tortilloita, itse käytin 8 pakettia medium kokoisia
1 tomaatti
1 suippopaprika
Auran chilimajoneesia tai vastaavaa, Auran kurkku- ja paprikamajoneesit ovat myös hyviä
Jäävuorisalaattia

Mausta ja paista kana. Laita tortillalevyn toiselle laidalle täytteitä, mutta älä liikaa. Taita ulkoreuna täytteiden päälle ja kääri tiukasti rullalle. Leikkaa viistosti keskeltä halki.

Pyttipannu

Ainekset kahdelle

3 isohkoa perunaa
3 munaa
2 makkaraa
1 sipuli
Voita paistamiseen

Keitä perunoita n. 15 minuuttia tai kunnes ne ovat kokonaan kypsiä. Anna perunoiden jäähtyä ja pilko ne, sipuli ja makkarat pieniksi kuutioiksi. Sulata pannulla voita ja paista perunoita ja sipulia siinä kunnes ne ovat hieman ruskistuneet. Heitä sekaan makkarat ja ruskista lisää. Kun makkarat ovat saaneet hieman väriä riko sekaan munat ja sekoittele kun munat alkavat kiinteytymään. Mausta lopuksi suolalla ja ruohosipulilla.

Halvempaa ja paljon parempaa kun kaupan pakastin pyttipannut. Voi myös helposti tehdä paljon isomman annoksen ja pakastaa itse rasiassa ja lämmittää myöhemmin jos siltä tuntuu.

Naanpizza

Ainekset

Taikina:
n. 6 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl suolaa
3 dl maustamatonta jugurttia
1 dl maitoa (voi korvata vedellä)
2 rkl öljyä 
 
Täyte:
400g kanaa
1 purkki tomaattipyrettä
Juustoraastetta
 
Salsa:
1 tomaatti
1 punasipuli
1 rkl valkosipuli murskaa
Rouhittua pippuria
Suolaa
Ruohosipulia

Mausta ja paista kana. Sekoita taikinan ainekset keskenään kulhossa tasaiseksi taikinaksi. Laita taikinapallo leivinpaperin päälle ja kauli siitä pizzapohja. Levitä pohjan päälle tomaattipyre ja sen päälle kana ja juusto. Paista 250°C asteessa 7-10min tai kun pohja näyttää kypsältä ja juusto on sulanut ja saanut hieman väriä. 

Pizzan paistuessa pilko tomaatti ja punasipuli pieneksi hakkeeksi ja sekoita ne kulhossa valkosipulin, suolan ja pippurin kanssa. Tarjoile salsa pizzan päällä ja saksi siihen hieman ruohosipulia sekaan.

Vaihtoehtoisiksi täytteiksi sopii mainiosti esimerkiksi aurajuusto, persikka, oliivit, paprika ja ananas.

Subway-patonki

Ainekset

Patonki, käytin itse maalaispatonkia
Juusto
Meetwurstia
Kinkkumakkaraa
Kalkkunaleikettä
Salaattia, esim. kiinankaalta
Punasipulia
Tomaattia
Jalapenoa
American dressingiä
Sriracha kastiketta
Suolaa ja pippuria

Patonkiin voi käytännössä käyttää ihan mitä mieleen tulee, tässä vain yksi esimerkki mitä satuin tekemään lempi subway-patonkien, Italian B.M.T ja Subway Melt, innoittamana. Patonkien kasaaminen ei ole mitään hirveää rakettitiedettä. Leikkaa patonki halki muttei ihan kokonaan ja levitä sitä käsin. Lado järjestyksessä juusto ja makkarat. Laita niiden päälle hieman dressingiä ja tämän päälle sitten salaatti, sipuli, tomaatit ja jalapenot. Ripottele pinnalle suolaa (itse käytin valkosipulisuolaa) ja rouhi pippuria ja lopuksi hieman sriracha kastiketta. Takuu varmasti tulee hyvää.

Munattomat ja maidottomat mokkapalat

Ainekset

Taikina:
Reilu 4dl vehnäjauhoja
2,5dl sokeria (laitoin itse puolet ruokosokeria)
0,5tl suolaa
1tl soodaa
3-4rkl kaakaojauhetta (käytin itse dumle kaakaota)
3/4 dl öljyä (esim. kookosöljyä, itse käytin ihan vain auringonkukkaöljyä)
2,5dl vettä
Voita

Kuorrute:
4rkl sulatettua jäähtynyttä margariinia
1,5rkl kaakaojauhetta
2dl tomusokeria
n. 2rkl vettä tai vahvaa kahvia
Nonparellejä tai vastaavia koristeluun

Sekoita taikina ainekset keskenään tasaiseksi taikinaksi ja kaada voideltuun vuokaan. Heiluttele vuokaa että taikina menee tasaiseksi ja paista 15-20 min 225°C asteessa. Paiston jälkeen anna jäähtyä hyvin. Sekoita kuorrutteen ainekset keskenään ja levitä tasaisesti pohjan päälle ja ripottele nonparellit. Laita jääkaappiin jäähtymään 15+ minuutiksi.

Ainekset ovat piirakkavuuan kokoiseen leivokseen, kun kaapista ei löytynyt tarpeeksi tehdä pellillistä. Samasta syystä myös munaton ja maidoton. Jos haluat tehdä pellillisen laita ainekset noin tuplana.

Jauhelihapiirakka

Ainekset

1 paketti lehtitaikinaa (esim. Myllyn Paras)
700g naudan jauhelihaa
Puuroriisiä
1 muna

Paista jauheliha ja mausta se hyvin. Keitä puuroriisiä, mausta sitä muutamalla lihaliemikuutiolla ja suolalla. Määrä riippuu hyvin paljon siitä kuinka paksun ja täytetyn haluat piirakastasi. Yleensä itse keitän reilusti ja syön lopun risottona jos sitä jää yli. Sekoita riisi ja jauheliha keskenään sekaisin ja tarkista maku. Lisää mausteita/suolaa tarvittaessa. Itse pidän melko suolaisesta piirakasta.

Jaa lehtitaikina kahtia ja kauli siitä kaksi uunipellin kokoista levyä. Aseta toinen syvän uunipellin pohjalle. Levitä täyte levyn päälle tasaisesti ja asettele sen päälle toinen kaulittu levy. Taittele alalevyn reunat ylälevyn päälle ja muutenkin tiiviiksi paketiksi. Voitele munalla päältä ja töki haarukalla reikiä sinne tänne.

Paista 200°C noin 30 minuuttia tai kun piirakka on kauniin kullan ruskea.

Szechuan härkäwokki


Ainekset kahdelle

300g naudan ulko- tai sisäfilettä
Kasviksia, esimerkiksi paprikaa, kiinankaalta, punasipulia, purjoa jne. oman maun mukaan
Öljyä
Riisiä

Kuutio liha ja paista se kypsäksi wokkipannulla pienessä määrässä öljyä. Keitä riisi. Lihan ja riisin kypsentyessä pilko kasvikset pieniksi kuutioiksi. Kun liha on kypsää heitä sekaan Wok'n Roll Szechuan kastike ja noin puoli desiä vettä. Sekoita hyvin ja anna porista hetki, jotta vedestä haihtuu suurin osa pois. Ota wokkipannu pois levyltä ja heitä sekaan kasvikset ja sekoita. Kasvikset pysyvät mukavan rapeina kun niitä ei kypsennetä täysin muusiksi kovalla lämmöllä. Nauti riisin kanssa.

Ruokaa voi helposti muokata käyttämällä jotain muuta Fine Foodsin Wok'n Roll kastiketta. Olen ihan täysin koukussa kyseisiin tuotteisiin. Sekä Spice up! ja Wok'n Roll tuoteperheissä on ihan loistavia tuotteita, joita minulla onkin hyllyt täynnä. Myös Rajah-kastikkeet ovat oikein maittavia jos alkaa kutkuttamaan intialaista ruokaa. Ainut huono puoli niissä on että miedoimmatkin tuotteet ovat melko tulisia, joten ne eivät välttämättä sovi kaikille.